lauantai 30. elokuuta 2014

Omppuhilloa Onnellisen kirsikan tyyliin

Hei,

Meillä omput eivät ole vielä kypsiä, mutta kaivelin esiin jo valmiiksi tulevia koitoksia varten viime vuonna käyttämäni omppuhillon ohjeen.

Ohje on napattu Onnellisen kirsikan blogista ja ohjeeseen pääsee tästä.

Tämä on tosi kiva ohje, jota voi käyttää myös ilman mausteita. Viime vuonna tehtailin tätä kaksi erää ja annoin joululahjoiksi. Mulla on vieläkin  ongelmia muistaa, että tämä perhe ei ole enää vuosikausiin ollut 6-henkinen, vaan 3-henkinen ja siitä johtuen kaikkea ei tarvita niin paljoa.

Omppuhilloa erä 1

Mua nauratti viime vuonna, kun hilloja varten piti oikein käydä ostamassa kaupasta purkit, kaikki huushollin lasipurkit oli sotkettu maalilla ja maalipensseleillä. Niin on muuten nytkin..

Omppuhilloa erä 2

Omput eivät ole tänä vuonna mitenkään hyvälaatuisen näköisiä, mutta kyllä niistä jokusen purkin hilloa ja mehua tekee.



Eilen oli vapaapäivä ja ihmettelin ulkona kummaa nakutusta. Bongasin syyllisen omppupuusta - tikka perkule nakutti koloa jo muutenkin rähjäiseen puuhun. Nytpä tiedän mistä ne kaikki kolot puihin on tulleet.

Kuvat on tosi surkeita, kun zoomit täysillä halusin kuvata syyllisen itse teossa.


Kuvaa klikkaamalla näkee syyllisen pyrstösulat. Googlaamalla selvisi, että on ilmeisesti käpytikkanaaras, joka ilmoittelee muille reviiristään. Ja missäkös oli meidän Manta - nukkumassa mun, hmm. siis omassa sängyssään tietenkin.


Sadon kypsymistä odotellessa,

-Mallu-



0 kommenttia:

Lähetä kommentti