lauantai 9. toukokuuta 2015

Hyllykön raikastus


Hei,

Vanha ruskea hyllykkö alkoi tökkimään, joten maalia pintaan.



Ensimmäinen varsinainen kerros siveltynä

Yleensä en pohjamaalaa mitään, mutta nyt oli jäänyt yksi purkinloppu pohjamaalia, jonka ajattelin saada pois sutimalla tähän.

Pohjamaalattu

Ajattelin laittaa tapettia hyllykön taustaan, mutta kaikki meidän rautakaupan mallirullien jämät olivat jotenkin liian vaaleita.



Tapettirullat kuuluuvat sarjaan "ostin, kun halvalla sain" eli 0,50 senttiä rulla. Seinään noi voi laittaa.. ehkä..



Pohjamaalia jäi vielä tilkkanen, joten maalasin eteisen ja makuuhuoneen välisen kynnyksen kertaalleen.



Olin jo aikaisemmin maalannut hyllykön ruskeaksi, kun puun värinen puu ei kuulu suosikkeihimme.

Ennen maalausta


Jossain vaiheessa yritin piilottaa ruman värin smurffien alle..


Ajatella, olen joskus maalannut lähes kaikki eriparihuonekalut ruskeaksi ja nyt tekee vain sanoa ruskealle yöks.


-Mallu-






0 kommenttia:

Lähetä kommentti