sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Jos nyt muutaman kukkasipulin sentään..


Hei,

Ajattelin, että en kyllä enää yritä kasvattaa yhtikäs mitään, mutta jos nyt  muutaman kukkasipulin sentään.

Kaupassa oli tällaisia paketteja, joten menetys ei ole rahallisesti suuri, jos vaikka eivät kasvaisikaan.




En osannut päättää, valitsenko punaiset vaiko vaaleanpunaiset, joten otin molemmat. Siniset jätin suosiolla ostamatta ;-)


Mukaan lähti vielä lupiineja. Juuri näin. Lupiineja. Puollustuksekseni sanon, että nämä ovat jaloja sellaisia, ei niitä villejä, jotka tuhosivat ruohosipulit ja muut yleisesti hyväksytyt vihreät.

Kaikki nämä hankinnat menevät laareihin, joissa niillä saattaa olla edes jonkinlainen mahdollisuus selvitä villieläinen hampaista.


Sitten pakollisia kasvun ihme -kuvia eiliseltä päivältä. Mitä lie minikukkia on tähän tulossa.. Viime syksynä istutin jonkin sortin sipuleita, mutta viime keväänä näkyi vain pari paljasta kuivettunutta kuorta.

Eli siis wow!



Ja tässä muita kasvun ihmeitä.











Uusi puutarhasammakko on hankittu raunioituneen tilalle.



Innostuin lämpimän ilman johdosta roudaamaan terassille kalusteet ja ripustin verhot. Lyhtyyn unohtui viime kesän helteillä väsähtänyt kynttilä, jota en muistanut ottaa mukaan kynttilänvaluutalkoisiin.



Tynnyri eli "baaripöytä" oli koko talven terassilla, mutta hyvin näkyi säilyvän.



Nyt on terassi valmiina kahvinjuontiin.



-Mallu-


0 kommenttia:

Lähetä kommentti