lauantai 4. heinäkuuta 2015

Vihdoinkin lämmintä.. ja eikun mattopyykille


Hei,

Ihanaa, vihdoin se lämpöaalto sitten tuli. 


Niinkuin sitä sanotaan, että rintamamiestalossa on kesällä ihanan viileää ja talvella jäätävän kylmää..  juu.. pitää paikkaansa ainakin täällä. No joo, nyt vasta sisällä tarkenee ihan lyhythihaisella paidalla, eikä tarvitse kaivella torkkupeittoja hartioille. Voisin hyvin vastaanottaa sisälle aina +23 astetta lämmintä..

Luulisi jo minunkin tähän viileyteen seitsemän vuoden aikana tottuneen, mutta katin kontit. Keskuslämmitystä on toisinaan kovasti ikävä.

No mutta tärkeintä lämpöaallossa on, että nyt sai valtaosan matoista pestyä. Mattojen pitäisi ehtiä kuivumaan ennen seuraavia sateita. Tosin kolme isoa mattoa jäi pesemättä, kun kuivauspaikat loppuivat kesken.








Samaan putkeen tuli pesaistua myös tyttären sängyn katos.



Matonpesupaikka odotelkoon nyt pestyjen mattojen kuivumista ja sitten uusiksi :-)


Nyt kun tälläinen pesuinspis iski, niin verhot ja tuolinpäälliset menivät myös pesuun. Ensi viikolla pääseekin sitten iskemään ikkunoiden kimppuun. Mattojen ja ikkunoiden pesu on niitä mukavia kerran vuodessa tehtäviä hommia täällä ja voi että on hyvä fiilis sitten kun on puhtaat matot lattialla ja kirkkaissa ikkunoissa on puhtoiset verhot.

-Mallu-


4 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Ahkeraa, mutta niinhän se täytyy kun keliä pitelee.

Unknown kirjoitti...

Mä pesasin matot eilen ja ne kuivu jo illaks takas paikoillee laitettaviks.
Persetti, nyt ekan kerran vasta havaittin ton sun tönön kuvan tossa sivupalkissa. Ompas perseen hyvän näkönen tölli! Mun makuun.

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥mun pitäis myöskin pestä mattoja...Ahkera sinä!

-Mallu- kirjoitti...

Kiitos kommenteista :-). Kivahan tässä nyt on "ahkeruudella" elvistellä, kun kerran vuodessa sattuu iskemään tuollainen kummallinen puuska. Nyt sädekehä narikkaan.. Nää tönöt on luultavasti piirretty tupakkiaskin kylkeen ja askia lainattu naapurille, niin samanlaisia valtaosa taloista on tällä alueella.

Lähetä kommentti