tiistai 18. huhtikuuta 2017

Unelma "uudesta" keittiöstä


Hei,

olen haaveillut uudesta keittiöstä jo pitkään, ja nyt unelma "uudesta" keittiöstä ei ole enää unelma, vaan ihan toteutuskelpoinen juttu.

Tori.fi:ssä oli vanhoja keittiökalusteita edullisesti, ja kun kuljetuskin onnistui, niin ei muuta kuin kalusteet kotiin.

Toki kalusteita tarvitaan enemmänkin, mutta näillä on hyvä aloittaa.




Tämä näyttää ihan työpöydältä, mutta on juuri sopiva keittiökaluste, jossa on leivinlauta keskellä. Raahasin pöydän makuuhuoneeseen vain nähdäkseni kunnolla, että korkeuden puolesta sopii ikkunan alle. Ja nyt tietenkin ennen keittiöön siirtymistä voin viritellä etätyöpisteen tähän.




Tiskipöytä on kiva juttu. Tästä saa vaikka mitä. Jos ei keittiöön mene nykyisellä tai uudella kannella, niin sopii vaikka istutuspöydäksi verannalle.



Ihania eriparikaappeja!



Mukavaa suunnitella kaapeille uutta väriä, ja miettiä kahvoja ja  nuppeja.



Samalla myyjällä oli myös keittiön pöytä tuoleineen, joten samalla kyydillä ne myös muuttivat meille. Olen aivan innoissani. Pöydässä on jatkopalakin tallella, joten tästä tulee keittiöön uusi pöytä.



Tarkoitus tietenkin on, että keittiöstä tulee peppipitkätossumainen ja värikäs.

Yksi todella ihana keittiö, johon on kunnostettu vanhat 50-luvun kaapit löytyy Mekkala-nimisestä blogista täältä. Meidän tulevassa keittiömuutoksessa tosin sekoitellaan iloisesti kaikkia vuosikymmeniä.


-Mallu-


0 kommenttia:

Lähetä kommentti